Vesistön vedenlaatu

Vedenlaadun mittarit

Ympäristötutkimuksessa vesistön kemiallis-fysikaalisten ominaisuuksien avulla saadaan tietoa veden laadullisista ominaisuuksista, ja sen koostumuksesta. Tällaisia ominaisuuksia ovat muun muassa kemiallinen hapenkulutus, liuenneen orgaanisen hiilen määrä, veden pH, alkaliniteetti, sähkönjohtavuus, ravinnepitoisuus, raskasmetallipitoisuus ja näkösyvyys.

Kemiallinen hapenkulutus kertoo paljonko kemialliset reaktiot kuluttavat vesistössä happea, eli toisin sanoen sillä voidaan mitata paljonko vesistössä on humusta. Humus on eloperäistä ainetta, joka koostuu pääasiassa hiilestä, ja on päätynyt vesistöön esimerkiksi kuolleista kasvinosista. Humus värjää veden tummaksi, siksi osa suomalaisista järvistä on tummia vedeltään.

Liuenneen orgaanisen hiilen määritys kertoo myös humuspitoisuudesta, ja siitä paljonko orgaanista ainesta vesistössä on.

Veden pH kertoo vesistön happamuudesta/emäksisyydestä, ja on kriittinen arvo vesieliöiden menestymisen kannalta. Suomalaiset järvet ovat humuksen, havupuiden ja maaperän takia happamia, eli niiden pH on usein alle 7. Alkaliniteetti kuvaa veden puskurikykyä, eli kykyä vastustaa pH:n muutoksia. Alkaliniteetin mittaaminen on tärkeää arvioitaessa vesistön happamoitumista ja rehevöitymistä.

Sähkönjohtokyky kertoo suolojen määrästä vedessä, ja tätä kautta korkea sähkönjohtokyky kertoo muun muassa maataloudesta tulleista ravinnepäästöistä vesistössä, eli fosforin ja typen määrää, koska ne lisäävät sähkönjohtokykyä. Sähkönjohtokyvyn määrittäminen – kuten pH:kin – onnistuu nopeasti elektrodilla, joten sähkönjohtokyvyn mittaamisella tiedetään jos vesistö on rehevöitynyt.

Ravinnepitoisuudella tarkoitetaan typen ja fosforin pitoisuutta vesistössä. Ne ovat minimiravinteita, joten niiden mittaaminen on tärkeää vesistön rehevöitymisriskiä arvioitaessa. Bakteerit ja muut mikrobit, kuten levät, menestyvät ravinteikkaassa vedessä. Ravinnepiikit vesistössä saavat aikaan sinileväkukinnat, jotka ovat haitallisia ihmisen ja lemmikkieläinten terveydelle.

Raskasmetallipitoisuuksia mitataan yleensä kun vesistöstä, esimerkiksi pohjavedestä, otetaan juomavettä. Vesistöissä korkeat elohopeapitoisuudet ovat ihmisille riski, jos ihminen syö kalaa, sillä elohopea rikastuu kalan rasvaan.

Näkösyvyydellä tarkoitetaan sitä, kuinka syvälle vedessä voi nähdä. Sen määrittäminen on helppoa, ja se kertoo humuksen ja orgaanisen aineen määrästä vedessä.